maanantai 9. maaliskuuta 2015

Aurinkoista ensimmäisen viikon alkua




Opintojakso käynnistyi hyvässä myötätuulessa viime perjantaina. Perustaaa dialogiselle työskentelylle luotiin yhdessä ja orientoiduttiin Helena Aarnion videoiden äärellä.


Opintopiirien blogit ovat hienolla mallilla ja kirjaan tällä viikolla ajatuksia niihin sekä mahdollisia lisäkysymyksiä. Tällä varmistan, että opintojakson osaamistavoitteet ovat kaikkien selkeänä suuntana.

Lisäksi pitää todeta, opintojakson mobiiliohjausympäristö (WhatsApp) on otettu mallikkaasti haltuun ja iloiset viestit ovat kulkeneet ryhmässä.

Autenttisten kysymyksien teemoittelun perusteella etenevä tiedonrakentelu jatkuu opintopiirin sopivaksi katsomassa ympäristössä. Blogia voitte käyttää myös yhteisöllisenä tiedonrakentelun paikkana, kunhan sitten selkeä lopputulos on nähtävillä ma 30.3.

Seuraavat kolme viikkoa tulee olla tiiviisti aikataulutettuna ja on hyvä sopia opintopiirin jäsenten kesken kiertävistä "vastuu"vuoroista. Lisäksi toivon, että aurinkoisten lähipäivien aikana saatte innostuksen jyvän siitä mikä tulee olemaan teidän opintopiirin esittämä tuotos.

Kohti kevään tuoksuja, makuja ja tunnetta -

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti